Toscanan Tuuli
Sibeliuksenkatu 19 A 44
04400 Järvenpää
tel: +358 45 8889606
info@toscanantuuli.com
www.toscanantuuli.com
Toscanan Tuuli perustettiin loppuvuodesta 2006. Meitä oli silloin mukana kaksi; minä ja Marttilan Päivi. Aloitimme lentokenttäkuljetukset, viinitilakierrokset ja kaupunkiretket pienten, alle 7 henkilön ryhmien kanssa. Ensimmäisen vuoden jälkeen Päiviä kuitenkin odottivat uudet haasteet ja hän siirtyi toisen firman palvelukseen.
Vuonna 2008 lisäsimme palveluihimme häät, metsästyksen, Toscanan kierto-ohjelmat, opintomatkat sekä maalauskurssit ja ne osoittautuivatkin suosituiksi. Ryhmäkoot ovat suurentuneet vuosien varrella. Nykyisin voimme järjestää ohjelmaa ja matkanautintoja myös isoille ryhmille. Toiminta-ajatuksemme edelleenkin on: ”varaa lennot itse, kaikesta muusta huolehtii Toscanan Tuuli”.
Vuoden 2012 keväällä Toscanan Tuuli puhaltaa Pohjoisesta. Toscanan Tuuli avautuu suomalaisena yrityksenä toukokuussa 2012. Italian päässä lomalaisista ja häämatkalaisista huolehtii Toscanan konkari Minna Kannisto. Metsästäjät vastaanottaa edelleen Dino Diacciati, joka puhuu täydellistä englantia. Hän on myös intohimoinen metsämies ja ammattitaitoinen viiniasiantuntija.
Meiltä hoituvat erilaiset käännöstyöt italiasta suomeksi ja päinvastoin esim. yritysvierailujen tiimoilta.
Yhteydenottoasi odottaen,
Mari Mattila


