Torstai, Lokakuu 25, 2018, 13:08

Huh, kiireinen hääsesonki takana ja huomaan ettei yhtään blogikirjoitusta koko kesältä.. Nyt talven aikana täytyy palata muistelemaan kesän häitä, joten perästä kuuluu.

Tämä vuosi on ollut kaiken kaikkiaan aivan super. Ennätysmäärä ihania pareja, jotka valitsivat meidät hääsuunnittelijaksi. Liikuttuneena sanon kiitos❤. Vuosi huipentui 20.10. Bracciano-järven maisemissa kun Suvi ja Petteri sanoivat toisilleen tahdon parikymmenhenkisen vierasjoukon edessä. Nämä häät olivat ainutlaatuiset myös siksi että Manzianan kunnasta vihkijä tuli villalle vihkimään. Saimme siis kaiken mitä toivoimme: siviilivihkimisen, aperitiivit, hääillallisen ja vielä koko seurueen majoituksen kaikki samassa paikassa hulppeassa Villa Clodiassa huikeiden maisemien ympäröiminä. Hääjärjestäjänä annan täyden kympin Villan henkilökunnalle ja varsinkin sen isännälle hurmaavalle Leonardolle, jonka kanssa saumaton yhteistyö tuotti toivotun tuloksen. Vuoden viimeisistä häistä vielä myöhemmin lisää kunnon reportaasin muodossa.

Hääviikonlopun jälkeen suuntasin vielä Toscanaan Buccellettin perheen kutsuvierastilaisuuteen. Heillä on Castiglion Fiorentinossa useita erikokoisia villoja, joista varsinkin yhden villakokonaisuuden korvamerkkasin meille täydelliseksi. 13 huonetta ja uima-allas parhaalla maisemapaikalla. Täydellinen siis 20-30 hengen hääseurueille. Buccellettin perhe oli kutsunut kymmenkunta wedding planneriä ympäri maailmaa tutustumaan heidän villoihin ja faciliteetteihin. Oli kunnia olla tässä joukossa. Tapahtumassa oli myös alueen yhteistyökumppanit, kuten floristit, cateringit, kampaajat ja meikkaajat. Myös kunnanjohtaja oli paikalla kertomassa upean uutisen: kunta on antanut vihkiluvat päärakennuksen puutarhaan, joten virallinen siviilivihkiminen on nyt mahdollista toteuttaa myös kunnan muurien ulkopuolella. Ihan huippua että tiukka byrokratia pikkuhiljaa taipuu nykyajan vaatimuksiin. Paljon siis uutta ensi  vuodelle tulossa. Sain myös loistavan uuden ja vielä suomalaisen yhteistyökumppanin villan välitys puolelta. Nyt on siis paljon uusia villa- ja juhlapaikkavaihtoehtoja Maggiore järveltä Sisiliaan. Olen niin niin innoissani. Nyt on aika pitää pienen pieni breikki ja nauttia perheestä ja huoltaa omaa parisuhdetta❤ Marraskuussa aloitetaan toden teolla suunnittelemaan vuoden 2019 häitä.

Kiitän ja niiaan❤

Rakkaudella, Mari

 Wedding Planner Mari Mattila

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät