HÄÄT CAPRILLA KAKSIN (Maanantai, Helmikuu 22, 2021, 10:45)

HÄÄT CAPRILLA KAKSIN

Välimeren helmi Capri on todella kaunis, viehättävä ja satumainen saari. Sain kunnian järjestää siellä suomalais-virolaisen pariskunnan ikimuistoisen ja romanttisen hääpäivän syyskuussa 2019, kun kaikki oli vielä hyvin ja maailmassa ei ollut tietoakaan koronaviruksesta..

wedding-tuomas-maarja-capri-171 1jpg

He olivat lähteneet matkalle kaksin, myös tarvittavat kaksi todistajaa tulivat meidän kautta. Erittäin ihana tapa mennä naimisiin, keskittyä vain siihen toiseen. Meilläkin on yhä enemmän tällaisia pariskuntia asiakkaina. Silloin hääpalveluihin kuuluu tarvittava byrokratia paikallisen viranomaisen kanssa, viralliset tulkkaukset mm. vihkitilaisuudessa, hääkampauksen, -meikin ja kukkien sekä illallisravintolan tilaaminen jne.

Caprin saari on todella haastava logistiikan kannalta. Saarella kulkee muutama pääväylä, jolla liikkuvat autot ja pikkubussit. Kaikkialle ei pääse autolla, sillä kujat ovat niin kapeita ja osan matkaa rappusia. Pääpiazzalle ”La Piazzettalle” pääsee satamasta funicolarella, eli vuoristohissillä.

Hääpari oli valinnut vihkipaikakseen loisteliaan Villa Lysiksen. Villan sijainti on saaren länsirannikoilla, jonne on Piazzettalta 30 minuutin noususuhdanteinen kävelymatka. Hääpäivälle mietimme kyytiä sinne ja ainoaksi mahdollisuudeksi järjestyi matkalaukkuja kuljettava kärry. Hääparin hotellilta Punta Tragaralta matka kärryllä vihkipaikalle kesti 25 minuuttia. Myös kunnan viranomaiset saapuivat vihkipaikalle kärryllä. Hääsuunnittelijalla ei ollut saatavilla tämmöistä menopeliä, joten kävelyyn varasin tunnin tarvittavine pysähdyksineen. Ensi kerralla olenkin viisaampi ja varaan itselleni ja valokuvaajalle myöskin kärryn. Caprilainen kärryajelu jäi nyt kokematta Onneksi hääparin ajelu tallentui tälle videolle .

Olin pyytänyt paikalle meidän luottokuvaajan Toscanasta. Wedding Movien Andrea Bartolozzi oli tottuneesti villalla odottamassa hääparia. Tässä muutama huikea kuva näissä satumaisemissa. Maarja ja Tuomas sanoivat toisilleen tahdon kahden todistajan läsnäollessa, aurinkoisella Caprilla, toisiinsa silmiin tuijottaen… Rakkaus… Kiitos että sain olla mukana.

FOTO: Wedding Movie Italy

wedding-tuomas-maarja-capri-60 1jpg