PIENET HÄÄT ON POP (Tiistai, Huhtikuu 13, 2021, 11:58)
Pienet häät ovat jo viime vuosina olleet todella isossa suosiossa. Ihan jopa niinkin pienet että hääpari on paikalla ihan kahdestaan. Meillä oli tämän tyyppisiä häitä useat vuonna 2019. Kaikissa näissä oli yhteistä se että hääpari halusi naimisiin oikeasti, eli järjestimme siviilivihkimisen Italiassa. Siihen tarvitaan samat asiakirjat kuin vihkimiseen yleensäkin, eli kansainvälinen esteettömyystodistus ja henkilöllisyystodistus. Lisäksi Italiassa vaaditaan myös syntymätodistus. Tämäkin näyttää olevan kuntakohtainen, aina sitä ei kysytä. Kaksi todistajaa sekä kääntäjä tarvitaan myös. Usein todistaja on valokuvaaja. Kerran metsästin todistajaa Roomassa Campidogliolla. Vaikka piazza oli täynnä ihmisiä, niin olipa vaikeaa löytää todistajaa ex tempore:) Todistajalla piti olla henkilöllisyyspaperi mukana sekä todistajan tuli ymmärtää italiaa.
Heidin ja Jussin vihkiminen oli rauhallisimmissa merkeissä pienessä Castiglion Fiorentinon kunnassa Toscanan sydämessä. Heille saimme todistajiksi B&B:n omistajan sekä meidän luottokuvaajan Andrea Bartolozzin. Tässä heidän ihanat hääkuvat syyskuulta 2019 sekä Heidin kertomus hääpäivästä ja lomasta Italiassa:
"Olemme ihan tosi usein muistelleet häitämme ja sen jälkeistä lomaa ihanassa Castiglion Fiorentinossa.
Kokonaisuudessahan hääpäivä ja kaikki häihin liittyvä suunnittelu sujui tosi hyvin ilman mitään hössötystä ja stressiä! Juuri niinkuin olimme toivoneetkin. Vihkiminen kaupungin apulaispormestarin toimesta oli arvokas ja juhlallinen tilaisuus. Toinen huikea kokemus oli tanssia häävalssia piazzalla viulistin säestämänä, viinitarhalaaksojen yllä. Hääpäivänämme ja sen jälkeen saimme pienessä kylässä ihanasti kosketusta paikallisiin ihmisiin, kun kaikki tulivat spontaanisti onnittelemaan ja kyselit vielä seuraavana päivänäkin häistämme. Olimme olleet paikallisten arjessa nähtävyys."
- Heidi&Jussi / häät 11.9.2019 -
kuvat: @weddinmovie
hiukset ja meikki: @alida.coiffeur
kukat: @floralbennati
wp: @toscanantuuli